Siirry sisältöön

BOFIT Viikkokatsaus / BOFIT Weekly 2017/26

Kiinan kansallinen tarkastusvirasto julkaisi viime viikolla raportin, jonka mukaan sen tarkastamista 20 valtionyrityksestä 18 on viime vuosina vääristellyt tulostietojaan. Tuloja ja voittoja on liioiteltu tekaistuilla maksuilla, monimutkaisten maksujärjestelyjen avulla ja tuloslaskelmien manipuloinnilla. Tarkastettujen yritysten joukossa oli Kiinan suurimpia yrityksiä.

Lehtitietojen mukaan tarkastusraportti arvosteli valtionyrityksiä myös siitä, että vastoin puolueen virallisia linjauksia monet yritykset eivät ole onnistuneet pääsemään irti tappioita tuottavaista zombie-yksiköistä ja vähentämään ylikapasiteettia. Raportti kritisoi myös paikallishallintoa lepsuilusta ylikapasiteetin leikkaamisessa ja nopeasta velkaantumisesta.

Vaikka liioiteltujen voittojen määrä on alle 2 prosenttia yritysten voittojen yhteismäärästä, tulokset osoittavat valtionyrityksillä olevan samoja johdon urakehitykseen liittyviä kannustinongelmia kuin paikallishallinolla. Monet alueet ovat jääneet kiinni siitä, että ne ovat antaneet talouskehityksestään todellisuutta ruusuisemman kuvan. Ongelmien taustalla ovat myös Kiinan ylettömät kasvutavoitteet tilanteessa, jossa etusija pitäisi antaa reformipolitiikalle. Tämä johtaa paikallishallintoon ja valtionyrityksiin kohdistuviin täysin ristiriitaisiin odotuksiin.