BOFIT Viikkokatsaus / BOFIT Weekly Review 2016/33

Talouskasvun hidastuessa velkaantumisen kasvu on pysytellyt huolestuttavan nopeana. Lainakanta kasvoi vuoden alkupuoliskolla 15 prosentin vuosivauhtia ja heinäkuussakin vielä 13 %. Heinäkuun lopussa juanmääräisten pankkilainojen kanta Kiinassa oli 102 000 mrd. juania eli noin 144 % BKT:stä.

Keskuspankin laajemman luottokäsiteen (TSF, total social financing) mukainen lainakanta kasvoi heinäkuussa 12 % vuotta aiemmasta noin 210 prosenttiin BKT:stä. Varjopankkisektorin toimintaa kuvaavien erien kasvu on kuluvana vuonna hidastunut merkittävästi pankkivekseleiden käytön vähennyttyä. Sitä vastoin ns. trust- ja entrusted-luottojen kanta kasvoi heinäkuussa yhä 17 % vuodentakaisesta. TSF:n alaeristä nopeimmin on kasvanut yritysten joukkovelkakirjarahoitus, jonka kanta oli heinäkuun lopussa 30 % vuodentakaista suurempi. Myös yritysten osakeantien kautta hankkima rahoitus on kuluvana vuonna kasvanut nopeasti.

Huolestuttavaa velkaantumiskehityksessä on se, että yhä suurempi osuus uusista lainoista menee olemassa olevien velkojen kuluihin, jolloin lainanannon lisääminen tuottaa yhä vähemmän talouskasvua. On myös merkkejä siitä, että tuotannollisten investointien sijaan lainarahaa kanavoidaan muihin kohteisiin nopeampien tuottojen toivossa. Viime vuonna juanmääräisten lainojen kanta kasvoi 12 000 mrd. juania eli kolminkertaisesti BKT:n nimelliskasvuun verrattuna, ja suhde on tänä vuonna pysynyt samana.

Pankkilainakannan ja BKT:n vuosikasvu Kiinassa, mrd. juania

v201633k1.jpg
Lähteet: Bloomberg, CEIC & BOFIT


Näytä viikkokatsaus 2016/32 Näytä viikkokatsaus 2016/34