BOFIT Viikkokatsaus / BOFIT Weekly Review 2024/08

Viime vuonna Hongkongin taloutta kurittivat useat tekijät samanaikaisesti, vaikka koronarajoitukset purettiin alkuvuodesta. Korkojen nousu on vaikuttanut kotimaiseen kysyntään voimakkaasti ja painanut kiinteistösektorin taantumaan. Vaikka Hongkongin oma inflaatio ei ole laukannut korkealla, korot ovat nousseet alueella Yhdysvaltojen keskuspankin koronnostojen myötä. Yhdysvaltojen rahapolitiikan muutokset heijastuvat suoraan Hongkongiin, sillä Hongkongissa on käytössä valuuttakatejärjestelmä (currency board), jossa Hongkongin dollari on sidottu kiinteällä vaihtosuhteella Yhdysvaltain dollariin eikä Hongkongin rahaviranomainen harjoita lainkaan omaa rahapolitiikkaa. Yhdysvaltain dollarin vahvistumisen myötä myös Hongkongin dollari on ollut vahva Manner-Kiinan juania vastaan, mikä vähensi viime vuonna sekä mannerkiinalaisten turistien määrää että työnsi paikalliset ostoksille Manner-Kiinan puolelle.

Alustavien tilastojen mukaan Hongkongin bruttokansantuotteen neljännesvuosikasvu kiihtyi 0,5 prosenttiin viime vuoden viimeisellä neljänneksellä, kun kasvu oli jäänyt vaisuun 0,1 prosenttiin heinä-syyskuussa. Vuodentakaiseen verrattuna viimeisen neljänneksen kasvu kiihtyi 4,3 prosenttiin kolmannen vuosineljänneksen 4,1 % kasvusta, joskin on huomattava, että vuosikasvulukuja pönkittävät heikot vuodentakaiset vertailuneljännekset, jolloin Hongkongissa vielä elettiin tiukkojen koronarajoitusten piirissä. Vuoden 2023 aikana Hongkongin talous kasvoi kaikkiaan 3,2 % kun vuotta aiemmin se supistui 3,7 %. IMF ennustaa Hongkongin talouskasvuksi sekä tänä että ensi vuonna 2,9 %.

Hongkongin volyymimääräinen vähittäiskauppa kasvoi joulukuussa +4,8 % vuotta aiemmasta, kun kasvu oli vielä marraskuussa 12,4 %. Kasvuvauhdin odotetaan jatkavan hidastumistaan lähikuukausina suosiollisen pohjavaikutuksen heikentyessä. Yksityisen kulutuksen kasvua tullee kuitenkin tukemaan turistien paluu. Viime syksyn aikana turistimäärät saavuttivat vuoden 2019 tason, ja viimeisimpien kolmen kuukauden aikana turistimäärät olivat jo 22 % suurempia kuin vastaavana ajankohtana juuri ennen pandemiaa. Myös odotukset Yhdysvaltojen koron laskusta ja sen vaikutus kuluttajaluottamukseen tulevat todennäköisesti tukemaan kulutuskäyttäytymistä tänä vuonna. Vastaava piristyminen olisi tervetullutta myös liike-elämään, sillä yritysluottamusta kuvaava ostopäällikköindeksi vaipui tammikuussa takaisin alle 50-rajan (49,9), joka viittaa supistuvaan toimintaan.

Hongkong on vahvasti integroitunut maailmantalouteen, mikä näkyy erityisesti sen vientiä tarkasteltaessa. Tavara- ja palvelukaupan arvo suhteessa bruttokansantuotteeseen on lähes nelinkertainen, ja ulkomaankaupassa jälleenviennillä on iso merkitys. Hongkongin vienti on alkanut elpymään parin vaikean vuoden jälkeen. Vienti supistui viime vuonna noin 9 % vuotta aiemmasta, mutta on parin viimeisen kuukauden aikana kivunnut takaisin kasvu-uralle. Kiina on luonnollisesti Hongkongin tärkein kauppakumppani, joten sen talouskehitys tulee heijastumaan Hongkongin ulkomaankaupassa jatkossakin. Manner-Kiinan vaikutus näkyy myös muualla Hongkongin liiketoimintaympäristössä. Esimerkiksi Hongkongin osakemarkkinat ovat Manner-Kiinan tavoin eriytyneet monien muiden markkinoiden trendeistä, ja itsehallintoalueen tärkein osakeindeksi Hang Seng on jatkanut laskuaan tänä vuonna. Tammikuun alusta indeksi on painunut 2 %, joka on jatkoa viime vuoden 14 % pudotukselle. Hongkongin pörssiin on listautunut runsaasti kiinalaisyhtiöitä, ja ne kattoivat vuoden vaihteessa pörssin pää- ja kasvuyrityslistan yhteenlasketusta markkina-arvosta jo 76 %.

Hongkongin talous elpyy pandemian jälkeen, mutta haasteita riittää
202408_Ki4.png
Lähteet: Macrobond ja BOFIT.


Näytä viikkokatsaus 2024/07 Näytä viikkokatsaus 2024/09