BOFIT Viikkokatsaus / BOFIT Weekly Review 2018/16

Venäjällä on laadittu lakiehdotus Yhdysvaltoihin ja mahdollisesti myös muihin maihin kohdistuvista uusista pakotteista, mutta sitä on määrä käsitellä duumassa vasta toukokuun puolivälissä. Ehdotus on kuitenkin jo herättänyt vastalauseita joidenkin venäläisten yritysten ja asiantuntijoiden keskuudessa. Pakotevalikoimaan esitetään mm. rajoituksia tuontiin ja vientiin sekä julkisiin hankintoihin, mutta niiden käyttöönotosta päättää presidentti. Osa esitetyistä toimista on tosin jo voimassa aiempien pakotteiden ja tuonninkorvaustavoitteiden puitteissa (esimerkiksi useiden elintarvikkeiden tuontirajoitteet).

Myös Yhdysvaltojen odotettiin alkuviikosta ilmoittavan jälleen uusista Venäjään kohdistuvista pakotteista, jotka nyt liittyisivät Venäjän antamaan tukeen Syyrian hallinnolle. Yhdysvaltain hallinto ilmoitti kuitenkin lopulta vasta harkitsevansa uusia pakotteita.

Kun molemminpuoliset lisäpakotteet näyttävät vähintään lykkääntyneen, on Venäjän hermostunut markkinatilanne viime päivinä hieman tasaantunut. Moskovan pörssi-indeksi RTS on noussut ja rupla on vahvistunut varovaisesti viime viikon pohjalukemistaan. Finanssiministeriön päivittäiset valuuttaostot on kuitenkin lopetettu väliaikaisesti ruplan kurssiin kohdistuvien paineiden vähentämiseksi.

Venäjällä on pohdittu myös mahdollisia tukitoimia Yhdysvaltojen edellisten pakotteiden kohteeksi joutuneiden yritysten tukemiseksi. Maahan on ehdotettu perustettavaksi veroparatiiseja muistuttavia erityisalueita, joihin pakotteiden kohteeksi joutuneet yritykset voisivat siirtää toimintojaan ja pääomiaan ulkomaisista veroparatiiseista. Lisäksi yrityksiä on kaavailtu tuettavan mm. julkisten hankintojen ja puolustusteollisuuden tarpeisiin perusteilla olevan pankin kautta.


Näytä viikkokatsaus 2018/15 Näytä viikkokatsaus 2018/17