Siirry sisältöön

BOFIT Viikkokatsaus / BOFIT Weekly 2017/50

IMF julkaisi joulukuussa kattavan Kiinan rahoitusjärjestelmän vakausarvion (Financial system stability assessment, FSSA), joka perustuu IMF:n ja Maailmanpankin FSAP-arvioon (Financial sector assessment program). Edellinen raportti Kiinasta on vuodelta 2011, jonka jälkeen rahoitussektori on kasvanut nopeasti ja enenevässä määrin ns. varjopankkisektorin instrumenttien kautta, mikä lisää järjestelmän monimutkaisuutta ja läpinäkymättömyyttä. Pankkisektorin koko on jo 310 % BKT:stä ja koko rahoitussektori 470 % BKT:stä.

Raportin mukaan riskien alihinnoittelu Kiinassa johtaa liialliseen lainanottoon, ja alhaiset pankkitalletuskorot kannustavat yhä riskisempiin sijoituskohteisiin. Erilaisten rahoitusinstrumenttien (mm. omaisuudenhoitotuotteet ja lyhytaikainen tukkurahoitus) nopea kasvu johtuu osittain sääntelyarbitraasista, jossa innovatiivisten instrumenttien valvonta ei ole yhtä kattavaa kuin pankkilainojen. Muut rahoitussektorin toimijat, kuten trust-, vakuutus-, arvopaperi- ja omaisuudenhoitoyhtiöt ovatkin kasvaneet pankkisektoria nopeammin. Nämä ovat kuitenkin tiiviisti mutta läpinäkymättömästi kytköksissä pankkisektoriin.

Raportti kiittelee vuoden 2011 jälkeen toteutettuja rahoitusmarkkinauudistuksia, erityisesti Basel III -standardien ja talletustakuujärjestelmän käyttöönottoa, korkojen vapauttamista ja makrovakausvalvonnan parantamista. IMF toivottaa tervetulleeksi Kiinan johdon tiukemman otteen rahoitusmarkkinariskeihin. Kiina on parantanut rahoitussektorin sääntelyä ja systeemisten riskien valvontaa. Haasteena on saada politiikkaviesti rahoitusmarkkinariskien vähentämisen tärkeydestä myös aluetasolle, joka on keskittynyt nopean kasvun ylläpitämiseen. Kiina noudattaa suurelta osin kansainvälisiä sääntely- ja valvontastandardeja, mutta puutteita on sääntelyviranomaisten itsenäisyydessä, niiden vähäisissä resursseissa ja riittämättömässä yhteistyössä viranomaisten välillä.

Pankkisektorilla suuret pankit ovat paremmin pääomitettuja ja riskejä on erityisesti pienemmissä pankeissa, jotka ovat viime vuosina myös kasvaneet nopeasti. Pankkisektorin pienet hoitamattomien luottojen suhteet todennäköisesti yliarvioivat luottojen laatua, sillä pankkien lainanannosta yhä suurempi osuus tehdään epätavanomaisten rahoitusinstrumenttien avulla. Suuri osa luotoista menee sektoreille, joilla kannattavuus on huono ja joiden pankkilainausta on säännelty (mm. ylikapasiteettialat, kiinteistöala, rakentaminen). Vaikka pankkijärjestelmä täyttää Basel III -minimivaatimukset, raportti suosittaa pankkien pääomien kohdennettua kasvattamista, koska riskit saattavat olla arvioitua suuremmat.

Kiinan rahoitusmarkkinoiden erityispiirre on implisiittiset takaukset, jotka lisäävät moraalikatoa ja liiallista riskinottoa. Sijoittajien tappiot konkretisoituvat vain harvoin (rahoitusyhtiön maineen menettämisen pelossa), valtion oletetaan takaavan valtio-omisteisten yritysten ja paikallishallinnon velat ja valtio intervenoi osake- ja joukkovelkakirjamarkkinoilla. Lainoja annetaan kannattamattomille yrityksille. Viranomaiset ovat tukeneet heikkoja rahoituslaitoksia mm. sosiaalisen vakauden, ei välttämättä rahoitusvakauden perustein. Rahoitusjärjestelmässä valtion suuri omistusosuus ja kontrolli vaikeuttavat riskien hinnoittelua, sillä valtio toimii sekä omistajan että sääntelijän roolissa. IMF varoittaakin, että näiden erityispiirteiden johdosta rahoitusmarkkinoiden korjausliikkeet voivat toteutuessaan olla suuria. Kiinalla on kuitenkin vielä suhteellisen hyvät puskurit ja paljon hallinnollisia keinoja puuttua mahdolliseen kriisiin.

IMF:n mukaan velkaantumisen kasvun hidastaminen ja luottojen tehokkaampi kohdentaminen vaativat valtionyritysten reformia ja kannattamattomien yritysten alasajoa. Valtion takaukset pitäisi poistaa tai tehdä eksplisiittisiksi. Rahoitussektorin reformit tulisi jaksottaa niin, että moraalikadosta ja implisiittisten takuiden purkamisesta aihetuvat riskit voidaan minimoida. Asioiden korjaamiseksi tärkeää on tilastojen laadun ja kattavuuden parantaminen.