BOFIT Viikkokatsaus / BOFIT Weekly 2015/45

Keskuspankin ns. avainkorko on siten 11 %, jossa se on pysynyt elokuun alusta lähtien. Keskuspankki totesi ennen muuta inflaatioriskien säilyneen merkittävinä. Pankki ennustaa inflaation hidastuvan nykyisestä 15,6 prosentista alle 7 prosenttiin lokakuuhun 2016 mennessä. Hienoisena yllätyksenä markkinoille keskuspankki ilmoitti myös alkavansa jälleen alentaa korkoa, jos inflaatio vaimenee ennusteen mukaisesti.

Inflaatioriskeiksi keskuspankki totesi edelleen korkeiden inflaatio-odotusten säilymisen ohella mm. kansainvälisen taloussuhdanteen heikkenemisen. Öljyn hinnan lasku heikentäisi ruplaa, mikä näkyisi inflaatiossa. Lisäksi keskuspankki toisti pitävänsä inflaatioriskinä myös budjettipolitiikan mahdollista kevenemistä esimerkiksi siten, että valtion maksamien erilaisten sosiaalietuuksien indeksointia arvioitaisiin uudelleen. Eläkkeiden ja eräiden muiden sosiaalimaksujen indeksointia ollaan alentamassa tuntuvasti vuodeksi 2016.


Näytä viikkokatsaus 2015/44 Näytä viikkokatsaus 2015/46