BOFIT Viikkokatsaus 18/2025

Juanin kurssikehitys dollariin nähden tasaantunut heikennyttyään aiemmin huhtikuussa



Juanin kurssi heikkeni nopeasti dollariin nähden huhtikuun alussa Presidentti Trumpin ilmoitettua mittavista tullitoimista, ja juan heikkeni uudelleen nopeasti huhtikuun puolessa välissä. Viimeisen kahden viikon aikana juanin dollarikurssi näyttää vakautuneen ja dollarilla on saanut noin 7,3 juania. Myös Hongkongissa noteerattu juanin offshore-kurssi (CNH/USD) on viime viikkoina seurannut nyt tiukasti mantereen (CNY/USD) kurssia. Tällä hetkellä dollarikurssi on samalla tasolla kuin tammikuussa presidentti Trumpin astuessa virkaan. Koska samaan aikaan dollari on heikentynyt euroon ja joihinkin muihin kehittyneiden maiden valuuttoihin nähden, juan on kuitenkin heikentynyt hyvin voimakkaasti suhteessa näihin valuuttoihin. Esimerkiksi yhdellä eurolla sai 8,24 juania perjantaina 2.5., kun vielä helmikuun lopussa vaihtosuhde oli 9 % heikompi 7,58.

Kiinan valuuttakurssipolitiikassa keskitytään dollarikurssiin. Keskuspankki säätelee juanin dollarikurssia asettamalla päivittäin aloituskurssin (fix) johon nähden valuutta saa vahvistua tai heikentyä 2 %. Käytännössä juanin kurssit muihin valuuttoihin nähden seuraavat juanin dollarikurssin kehitystä. Juanin nopea heikentyminen pakotti keskuspankin toimimaan, ettei juanin kurssi heikkene yli sallittua kahta prosenttia. Luultavasti keskuspankki on itse joutunut myymään dollareita varannoistaan liiallisen heikentymisen estämiseksi tai sitten keskuspankki on saattanut ohjeistaa liikepankkeja vähentämään dollaripositioitaan. Mediatietojen mukaan liikepankkeja on ainakin kehotettu vähentämään dollariostoja. Markkinoilla on epäilty Kiinaan myyneen dollareita Yhdysvaltojen valtionvelkakirjamarkkinan horjuttamiseksi. Se kuitenkin tuntuu epätodennäköiseltä. Vaikka Kiina on pyrkinyt vuosien ajan hajauttamaan varantoaan, sillä on edelleen merkittävät Yhdysvaltain valtiovelkakirjaomistukset. On vaikea nähdä, että Kiina haluaisi tieten tahtoen laskea näiden omistusten arvoa. Keskuspankin lisäksi liikepankit ja muut talouden toimijat omistavat merkittävästi dollarimääräisiä omaisuuseriä.

Talouskasvun tukemiseksi ja nollaan painuneen inflaation vauhdittamiseksi Kiinan on odotettu keventävän rahapolitiikkaa. Keskuspankki on kuitenkin ollut hyvin varovainen liikkeissään. Korkojen laskeminen lisää pääoman virtaa pois maasta, kun muista maista on tällöin mahdollista saada pääomalle suhteellisesti parempaa tuottoa. Pääoman virratessa ulos maasta juanin kurssi heikkenee, mitä keskuspankki on pyrkinyt estämään. Toisaalta nykytilanteessa juanin heikentyminen dollariin nähden hieman vaimentaisi korkeiden tullien vaikutusta.

Juanin kurssi dollariin nähden, aloituskurssi (fix) ja sallitut vaihtelurajat

Lähteet: Kiinan keskuspankki, Macrobond ja BOFIT.