​Suomen Pankin Siirtymätalouksien tutkimuslaitoksen, BOFITin, tutkimus on saanut arvostetun venäläisen Soveltavan taloustieteen palkinnon (National Award for Applied Economics). Palkitun tutkimuksen ovat tehneet BOFITin neuvonantaja Laura Solanko ja Middleburyn yliopiston professori William Pyle, ja se käsittelee liike-elämän etujärjestöjen käyttäytymistä. Palkinto julkistettiin Moskovassa Higher School of Economics’n vuosittaisen konferenssin yhteydessä 2.4.2014.

Palkinnon myöntävät neljä venäläistä korkeakoulua (Higher School of Economics, New Economic School, Uralin valtionyliopisto ja Tiedeakatemian talousinstituutti IMEMO), venäläisten taloustutkimuslaitosten yhdistys ANTSEA sekä Ekspert-talouslehti. Vuonna 2009 perustettu tunnustuspalkinto jaetaan kahden vuoden välein parhaalle Venäjää käsittelevälle taloustieteelliselle tutkimukselle. Tunnustuspalkinnon tavoite on kannustaa ja tehdä tunnetuksi korkeatasoista, akateemista Venäjän taloutta ja talouspolitiikkaa käsittelevää tutkimusta. Palkinto jaettiin nyt ensimmäistä kertaa tutkimukselle, jonka kirjoittajista kukaan ei ole taustaltaan venäläinen.

Solangon ja Pylen palkitussa tutkimuksessa tarkastellaan liike-elämän etujärjestöjen toimintaa Olsonin hypoteesin valossa. Lopputulema on, että sekä laajapohjaisten ja kapeapohjaisten etujärjestöjen että järjestöjen jäsenten suhtautuminen koko talouden kannalta haitallisiin yritystuen muotoihin eroaa toisistaan selkeästi. Tutkimus perustuu Pylen järjestämiin yrityshaastatteluaineistoihin, joita analysoitiin Pylen ollessa vierailevana tutkijana Bofitissa kesällä 2009 ja 2011.

Lisätietoja:
neuvonantaja Laura Solanko, puh. 010 831 2291
tutkimuspäällikkö Iikka Korhonen, puh. 010 831 2272