BOFIT Viikkokatsaus 12/2026

Uusi viisivuotissuunnitelma ei viesti suurista muutoksista taloudessa



Kiinan kansankongressi hyväksyi viime viikolla Kiinan uuden viisivuotissuunnitelman vuosille 2026–2030. Suunnitelma myötäilee syksyllä puolueen julkaisemaa linjauspaperia ja aiempia politiikkapainopisteitä. Seuraavan viiden vuoden aikana Kiinan pääpainopisteenä ovat teknologinen edistyminen, omavaraisuus ja teollisuuden kehittäminen. Näin ollen vaikuttaa siltä, että Kiina jatkaa pitkälti samalla polulla kuin aiemminkin. Suunnitelman pohjalta on vaikea nähdä merkittäviä muutoksia talouden rakenteissa.

Suunnitelmassa mainitaan eri yhteyksissä lukuisia toimialoja. Mainittuja tulevaisuuden toimialoja, joihin tullaan panostamaan erityisesti ovat kvanttiteknologia, 6G, vety- ja fuusioenergia, biovalmistus, aivokäyttöliittymät ja ruumiillistettu tekoäly. Tekoälyn käyttöä edistetään laajasti yhteiskunnassa viime vuonna esitellyn AI+ -ohjelman mukaisesti. Myös vihreää siirtymää edistetään jatkossakin. Fossiilisia energialähteitä korvataan tuuli-, aurinko- ja ydinvoimalla, vetytaloutta kehitetään, maalämmön käyttöä edistetään, sähköverkkoja vahvistetaan ja energian varastointia lisätään. Suunnitelmassa mainitaan myös esimerkiksi laivanrakennusteollisuuden edelleen kehittäminen ja avaruusteknologia ml. satelliitit. Valtion yritysten vahvistaminen on edelleen suunnitelmissa.

Kotimaisen kulutuksen vahvistamisesta on viime aikoina puhuttu paljon, mutta suunnitelmissa ei ole juurikaan sellaisia toimia, jotka merkittävällä tavalla vahvistaisivat kotitalouksien asemaa. Monet kulutusta lisääviksi toimiksi aiotut ovat myös enemmän teollisuuspolitiikkaa, kuten sähköautojen latausverkon kehittäminen ja vanhojen kotien älyllistämisen tukeminen. Suunnitelmissa on myös kuluttajasuojan vahvistaminen, ja lasten hankinnan ja lapsiperheiden tukeminen mm. parantamalla neuvolapalveluita ja kannustamalla yrityksiä helpottamaan työn ja lapsiarjen yhteensovittamista. Investoinneissa pyritään mm. saamaan yksityisiä toimijoita enemmän mukaan julkisiin hankkeisiin ja kannustetaan yksityisiä yrityksiä lisäämään T&K panostuksia. Yhtenä omana teemanaan on myös Kiinan sisäisten kaupanesteiden vähentäminen.

Suunnitelmassa toistetaan jo aiemmin asetettu tavoite kaksinkertaistaa BKT per capita vuosien 2020 ja 2035 välillä. Kun huomioidaan jo toteutunut BKT:n kasvu, väestön kehitys ja YK:n tuorein (2024) väestöennuste, Kiinan talouden tulisi kasvaa seuraavan kymmenen vuoden aikana keskimäärin 4 prosentin vauhtia tavoitteen saavuttamiseksi. Tavoite on kova, sillä esimerkiksi IMF:n tuorein ennuste viittaa Kiinan jäävän tästä tavoitteesta jo seuraavan viiden vuoden aikana, ja on vaikea nähdä, että Kiinan BKT:n kasvu alkaisi kiihtyä 2031–2035. Hirttäytyminen liian kovaksi asetettuun poliittisesti tärkeään tavoitteeseen johti viime vuosikymmenellä nopeaan velkaantumiseen etenkin aluetasolla ja kiinteistösektorin kuplaan, joiden molempien jälkiä siivotaan edelleen. Vaarana on, että uusi pitkän aikavälin tavoite tulee johtamaan samantapaisiin ongelmiin.