BOFIT Viikkokatsaus 25/2025

Venäjän keskuspankki laski ohjauskorkoa, yritysluottojen kasvu on hidastunut



Venäjän keskuspankki päätti 6.6. kokouksessaan laskea ohjauskorkoaan yhdellä prosenttiyksiköllä 20 prosenttiin. Ohjauskorkoa nostettiin syksyn 2024 kuluessa useaan otteeseen kuluttajahintojen nousun kiihdyttyä voimakkaasti. Huhti-toukokuussa 2025 keskimääräisten hintojen nousuvauhti vaikuttaa tasaantuneen. Vaikka kaikkien tavaroiden ja palveluiden vuosi-inflaatio oli vielä noin 10 % toukokuussakin, kuukausi-inflaatio on alkanut vähitellen hidastua.

Monien elintarvikkeiden sekä lukuisten palveluiden hinnat ovat kuitenkin edelleen nousseet selvästi keskimääräistä nopeammin. Vastaavasti esim. vaatteiden ja eräiden kodinkoneiden hinnat ovat vuoden aikana nousseet vain hieman. Lukuisat kuluttajahintaindeksiin kuuluvat kestokulutustavarat ovat tuontituotteita, joten ruplan kurssin vahvistuminen on näiltä osin helpottanut inflaatiopaineita.

Keskuspankin mukaan hintojen kuukausimuutoksen ja pankkien lainanannon kasvun hidastuminen antoi tilaa maltilliselle koronlaskulle, vaikka inflaatio on yhä kaukana keskuspankin 4 prosentin inflaatiotavoitteesta.

Pankkien väliset korot seuraavat kiinteästi keskuspankin avainkorkoa, ja tätä kautta koronlaskun odotetaan välittyvän pankkien lainakorkoihin. Ohjauskoron muutosten vaikutusta pankkien lainanantoon rajoittavat sekä valtion menojen nopea kasvu että monenlaiset valtion tukemat lainaohjelmat. Koronlaskusta huolimatta rahapolitiikka on edelleen kireää ja lainakorot ovat hyvin korkeita, mikä hillitsee lainakannan kasvua. 

Kuluttajahintojen nousu on taittunut viime kuukausina

Huom. Kuukausimuutos on keskuspankin kausitasoittama

Lähde: Rosstat, Venäjän keskuspankki, BOFIT

 

Yrityslainojen kasvu on hiipunut tänä vuonna

Tammi-maaliskuussa uusia yrityssektorin pankkilainoja myönnettiin hieman vähemmän kuin viime vuonna vastavana ajankohtana.  Toimialoittain tarkasteltuna pankkiluottojen kasvu vaikuttaa keskittyvän muutamille jalostusteollisuuden aloille. Erityisesti kemian, petrokemian ja metallinjalostuksen toimialoilla uusia lainoja nostettiin alkuvuonnakin selvästi aiempaa enemmän. Sodan takia kasvaneet puolustustarviketilaukset ovat kasvattaneet näiden alojen tuotantoa. Monilla muilla aloilla uusien luottojen määrä supistui selvästi. Alkuvuonna jalostusteollisuuden osuus uusista yritysluotoista oli reilut 20 %.  Yritysluottokanta on maturiteetiltaan hyvin lyhyttä, mikä osaltaan selittää suurta kuukausittaista vaihtelua uusien luottojen määrissä.

Uusien yritysluottojen nostot ovat kasvaneet tänä vuonna jalostusteollisuudessa ja supistuneet muilla aloilla

Uusien yritysluottojen määrän vuosimuutos

Lähde: Venäjän keskuspankki, BOFIT

Kaikkiaan pankkien yritysluottokanta oli toukokuun alussa 86 100 mrd. ruplaa, eli hieman pienempi kuin vuoden alussa.  Alkuvuonna lainakannan kasvua hillitsivät sekä korkea korkotaso, pankkien vakavaraisuussäädösten tiukentuminen, että budjetista maksetut huomattavat julkisten hankintojen ennakkotilaukset. Lainakannan vuosimuutoskin on hidastunut 14 prosenttiin viime vuoden yli 20 prosentin kasvuluvuista. Yritysvelkakirjojen liikkeellelaskuissa vastaavaa hidastumista ei ole nähty.

Kiinteäkorkoisten lainojen osuus yrityslainakannasta on supistunut nopeasti viime vuosina. Maaliskuun lopussa 65 % yrityslainakannasta oli vaihtuvakorkoisia, kolme vuotta aikaisemmin osuus oli alle 40 %. Uusien alle vuoden pituisten yrityslainojen keskikorko oli maaliskuussa 18,7 %, mutta erilaisten korkotuettujen luottojen osuudesta ei ole kattavaa tietoa. Yritysluottoihin liittyvät uudelleenjärjestelyt ja maksuvaikeudet ovat kasvaneet, mutta niiden määrä on edelleen pieni. Keskuspankin mukaan pankkisektorin vakavaraisuus on edelleen korkealla tasolla, ja pankkien varaukset riittävät kattamaan mahdolliset luottotappiot.

 

Valtion velka kasvaa

Korkeasta korkotasosta huolimatta valtion ruplamääräisten velkakirjojen liikkeellelaskuja on lisätty tänä vuonna selvästi. Alkuperäisen budjettisuunnitelman mukaan tänä vuonna laskettaisiin liikkeelle noin 4 800 mrd. ruplan arvosta uusia velkakirjoja, mistä noin 1 800 mrd. ruplaa käytetään erääntyvien velkakirjojen takaisinmaksuihin. Tammi-toukokuussa uutta velkaa otettiin liki 2 200 mrd. ruplaa, ja keskuspankin koronlaskun jälkeen luotonotto on kiihtynyt.  Tähän mennessä kesäkuuta Finanssiministeriö on laskenut liikkeelle useita eriä vaihtuvakorkoisia velkakirjoja yhteensä noin 533 mrd. ruplan arvosta. Liikkeessä olevien valtion velkakirjojen määrä oli toukokuun lopussa 24 425 mrd. ruplaa, mikä on 20 % enemmän kuin vuotta aiemmin. 

Liikkeellelaskuissa velkakirjoja tyypillisesti ostavat suuret, pääosin valtion kontrolloimat pankit. Tammi-toukokuun tietojen mukaan venäläiset liikepankit ostivat 64 % uusista velkakirjoista. Pakotteet rajoittavat tehokkaasti ulkomaisten sijoittajien pääsyä markkinoille, ja keskuspankin mukaan alkuvuonna ulkomaiset sijoittajat ostivat vain 2,5 % liikkeellelaskuista. Ulkomaisten sijoittajien osuus liikkeellä olevista valtion velkakirjoista on viidessä vuodessa supistunut 32 prosentista alle 4 prosenttiin.

Kesäkuussa, koronlaskun jälkeen, maturiteetiltaan alle yhden vuoden velkakirjojen keskimäärinen tuotto on ollut noin 17 % ja 10 vuoden velkakirjojen noin 15 %. Sekä valtion että yritysten velkakirjoilla käydään kauppaa Moskovan pörssissä.

Valtion velkakirjojen liikkeellelaskut ovat kasvaneet tänä vuonna jyrkästi

Huom. Kesäkuun liikkellelaskujen määrä sisältää 19.6. mennessä tehdyt operaatiot. Velkakirjojen tuotto on maturiteetiltaan 2-vuotiaan OFZ-velkakirjan keskimääräinen tuotto

Lähde: Venäjän keskuspankki, BOFIT