BOFIT Viikkokatsaus / BOFIT Weekly Review 2022/34

Keväällä viisi pienehköä pankkia Henanin ja Anhuin maakunnissa keskeyttivät yllättäen talletusten maksamisen asiakkailleen. Myöhemmin on selvinnyt, että taustalla oli valtava kavallus, jossa tallettajien varoja oli lehtitietojen mukaan siirretty pankkien pääomistajalle tekaistujen lainasopimusten turvin. Talletusten jäädyttäminen johti mielenosoituksiin, jotka ehtivät jatkua melkein kolme kuukautta, ennen kuin viranomaiset lupasivat pientallettajien saavansa rahansa takaisin. Tällä viikolla hongkongilaismedia SCMP raportoi, että moni sellainenkin pientallettaja, jonka olisi pitänyt jo saada rahansa, ei ole vielä niitä saanut.

Viranomaisten toimintaa on seurattu tarkasti, sillä Kiinassa on valtavasti pieniä pankkeja. Pelkona on, että tallettajat alkavat laajasti siirtää varojaan pois pienpankeista, mikä voisi ajaa ne nopeasti ongelmiin. Juhannuksen alla viranomaiset joutuivatkin rauhoittelemaan tallettajia ilmoittamalla muiden pienten pankkien riskien olevan hallinnassa. Maassa on vuodesta 2015 ollut käytössä talletustakuujärjestelmä, jonka piirissä pitäisi olla käytännössä kaikki pankkitalletukset.

Pienten ja keskisuurten kiinalaispankkien ongelmat ovat olleet paljon esillä sen jälkeen, kun Baoshang-pankki kaatui viranomaisten syliin vuonna 2019. Tapauksen jälkeen useampia muitakin pieniä ja keskisuuria pankkeja on jouduttu pelastamaan. Näihin operaatioihin on jouduttu käyttämään vähintään 500 mrd. juania julkisia varoja (ks. BOFIT Viikkokatsaus 40/2020). Koronakriisin on pelätty ajavan uusia pankkeja ongelmiin, kun osa lainanottajista on kärsinyt merkittävästi koronatoimista, eikä välttämättä selviä veloistaan. Tukitoimina yrityksille tarjotut halvat lainat ja mahdollisuus lyhennysvapaisiin ovat voineet myös heikentää lainasalkkujen laatua. Alkukesällä viranomaiset kehottivat pieniä ja keskisuuria pankkeja siivoamaan taseistaan hoitamattomia saamisia. Heinäkuussa pankkivalvoja CBIRC helpotti sääntöjä, joilla maan suuret roskapankit voivat auttaa pieniä ja keskisuuria pankkeja niiden hoitamattomien saamisten kanssa. Samaan aikaan Kiina on keräämässä rahoitusvakausrahastoa systeemisten riskien varalle.

Kiinan pankkisektorilla valtion pääosin omistamat 4 suurinta pankkia keräävät usein eniten huomiota. Maassa on kuitenkin yli 4000 pankkia ja pankkisektorin nopea kasvu viime vuosikymmenellä tapahtui etenkin pienissä ja keskisuurissa pankeissa sekä varjopankkisektorilla. Pankkisektorin kasvu on viimeisen viiden vuoden aikana rauhoittunut ja sektorin tase on kasvanut suurin piirtein samaa vauhtia nimellisen BKT:n kanssa. Varjopankkisektorin toiminta on vähentynyt jo useamman vuoden, kun sääntelyä on kiristetty. Ulkomaisten pankkien rooli on Kiinassa vähäinen.

Kiinassa etenkin pienet ja keskisuuret kotimaiset pankit ovat kasvaneet nopeasti

202234_k4.png

Lähteet: Kiinan keskuspankki, CEIC ja BOFIT.


Näytä viikkokatsaus 2022/33 Näytä viikkokatsaus 2022/35