BOFIT Viikkokatsaus / BOFIT Weekly Review 2022/18

Tammi-maaliskuussa asuntoja myytiin pinta-alalla mitattuna 14 % vähemmän ja juaneissa mitattuna 23 % vähemmän kuin vuotta aiemmin. Lisäksi rakennusaloitukset supistuivat 17 %, maankäyttöoikeuksia kaupattiin 42 % vähemmän ja asuntoja valmistui 11 % vähemmän. Tilanne kiinteistösektorilla ei näytä helpottuvan, sillä maaliskuussa lähes kaikki mittarit olivat tammi- ja helmikuuta heikommat. Valtaosassa suuria ja keskisuuria kaupunkeja asuntojen hinnat ovat edelleen laskussa.

Rakennuttajien rahoitustilanne on pysynyt vaikeana. Rakennuttajat kattavat suurimman osan kiinalaisyritysten dollarimääräisistä velkakirjoista, joiden tuotot tippuivat ensimmäisellä neljänneksellä 19 %. Kaikkiaan maksuhäiriöt ovat tänä vuonna koskeneet 6 mrd. dollarin arvosta kiinalaisia velkakirjoja, ja ne ovat kokonaan peräisin kiinteistösektorilta. Bloombergin mukaan maksuvaikeuksissa olevilta rakennuttajilta erääntyy myös juanmääräisiä velkakirjoja vuoden loppuun mennessä vielä noin 70 mrd. juanin edestä (yli 10 mrd. dollaria). Viime kesästä lähtien rakennuttajien velkakirjojen liikkeeseenlaskut ovat jatkuvasti supistuneet edellisestä vuodesta, ja velkakirjoista maksettava korko on noussut historiallisen korkeaksi.

Bloomberg on listannut yhteensä 18 kiinalaisrakennuttajaa, joilla on ollut vaikeuksia julkaista viime vuoden tilinpäätöstään. Esimerkiksi nykyisin Kiinan neljänneksi suurin rakennuttaja Sunac China ilmoitti, ettei se pysty julkaisemaan edes tilintarkastamattomia lukuja. Suurimpana syynä tilintarkastusten viivästyksiin ovat koronapandemian aiheuttamat rajoitukset, mutta osan (mm. Sinic, Sunshine 100 ja Fantasia) tilannetta on hankaloittanut myös avainhenkilöstön poistuminen yrityksen palveluksesta.

Evergranden vaikeudet eivät myöskään ole ohi. Yritys ilmoitti maaliskuussa julkaisevansa heinäkuun loppuun mennessä velkajärjestelysuunnitelmansa ulkomaisten velkojien osalta, mutta sillä on ollut edelleen vaikeuksia myös kotimaisten velkakirjojen maksusuorituksissa. Viimeksi huhtikuun lopulla se sai sijoittajat antamaan kuusi kuukautta lisäaikaa Hengda Real Estate Group -yksikkönsä 574 milj. juanin (88 milj. dollaria) kuponkimaksuihin. Vuonna 2021 Evergranden myynti supistui lähes 40 % edellisvuodesta. Se ei ole julkistanut tälle vuodelle myyntitavoitetta, eikä ole syyskuun 2021 jälkeen julkaissut kuukausittaisia myyntejään. Huhtikuussa yritys kuitenkin ilmoitti rakentamisen jatkuneen valtaosassa (95 %) sen projekteista.

Viranomaiset ovat selvästi huolissaan sektorin tilanteesta. Voimakkaat koronarajoitukset tulevat vaikuttamaan rakentamiseen ja uusien asuntojen kysyntään myös tulevina kuukausina ja tälle vuodelle asetettu korkea kasvutavoite näyttää yhä vaikeammalta saavuttaa ilman mittavaa elvytystä. Keskuspankin ja rahoitusvalvontaviranomaisen 18.4. julkaisemassa 23 kohdan toimenpidelistauksessa rohkaistiinkin rahoituslaitoksia tukemaan paikallishallintojen infrastruktuuriprojekteja ja laadukkaita kiinteistösektorin rakennusprojekteja, sekä lainaamaan lisää rahaa rakennuttajille. Asuntoluottopolitiikkaa kannustettiin säätämään aina kullekin kaupungille parhaiten sopivaksi, ja antamaan helpotuksia lainanlyhennyksiin koronarajoitusten vuoksi ongelmiin joutuneille asuntovelallisille.  

Rakennusaloitukset ja myynnit supistuvat edelleen

202218_k3.png

Lähteet: NBS, CEIC ja BOFIT.


Näytä viikkokatsaus 2022/17 Näytä viikkokatsaus 2022/19