BOFIT Viikkokatsaus / BOFIT Weekly Review 2022/06

Kiinassa siirryttiin tiikerin vuoteen helmikuun ensimmäisenä päivänä. Yleensä kiinalaiset matkustavat omille kotipaikkakunnilleen juhlistamaan viikon mittaista vapaata, mutta tänä vuonna matkustusmäärät pysyivät koronarajoitusten vuoksi lähes yhtä vaimeina kuin vuotta aiemmin. Nyt rajoitukset olivat pitkälti paikallisia. Tartuntamäärien kasvu etenkin Pekingissä, Zhejiangissa ja Guangdongissa esti monien siirtotyöläisten kotiinpaluun. Uutta vuotta edeltävällä viikolla kotimaassa matkusti autoilla, junilla, lentokoneilla ja laivoilla päivittäin vajaat 30 miljoonaa ihmistä, kun ennen koronarajoituksia matkustajamäärät pyörivät 80 miljoonassa.

Kotimainen turismi oli jopa viime vuotta heikompaa. Kiinan kulttuuri- ja matkailuministeriön mukaan lomaviikon kotimaisten turistimatkojen määrä (251 miljoonaa) oli 2 % pienempi kuin vuotta aiemmin. Turistien kuluttama rahamäärä, 290 miljardia juania (46 miljardia dollaria), oli vastaavasti 4 % pienempi. Vuoteen 2019 verrattuna kotimaisia turistimatkoja oli nyt 26 % vähemmän ja turistien kulutus 44 % pienempää. Normaalista poiketen Kiinan kauppaministeriö ei ole vielä julkaissut lomaviikon keskeisiä vähittäiskaupan ja ravintoloiden myyntitilastoja.

4.2. alkaneista talviolympialaisistakaan ei tullut toivottua piristystä turismiin tai yksityiseen kulutukseen. Koronarajoitusten takia olympialaisiin ei lopulta myyty lippuja edes kiinalaisille, vaan katsomoon pääsee vain kutsulipuilla. Myös kisoihin osallistuvien urheilijoiden, taustajoukkojen ja järjestäjien liikkuminen on tarkkaan rajoitettu. Talouskasvua jarruttaa lisäksi tavoite järjestää kisojen ajaksi parempi ilmanlaatu vähentämällä saastuttavien tehtaiden tuotantoa yhteensä 60 kaupungissa. Pekingissä ja Zhangjiakoussa järjestettävät talviolympialaiset jatkuvat 20.2. saakka.

Taloudellisen aktiviteetin hidastuminen näkyy myös ostopäällikkökyselyissä. Kiinasta on saatavilla tilastovirasto NBS:n sekä kansainvälisiä ostopäällikköindeksejä tuottavan IHS Markitin ostopäällikköindeksit. Markitin otos on pienempi ja kattaa pääasiassa pieniä ja keskisuuria yksityisen sektorin yrityksiä. NBS:n indeksissä on mukana enemmän suuria valtio-omisteisia yrityksiä.

NBS:n ostopäällikköindeksi pysyi tammikuussa niin teollisuus- kuin palvelusektorillakin vain vaivoin kasvua osoittavan tason 50 yläpuolella (teollisuus 50,1 ja palvelusektori 50,3). Palvelusektorin työllisyyttä mittaava alaindeksi on viime vuoden syyskuusta asti ollut pandemiaa edeltänyttä aikaa selvästi heikompi. Vuodenvaihteen jälkeen palvelusektorin tulevaisuudennäkymät ovat edelleen heikentyneet. Teollisuudessa työllisyyden alaindeksi on päinvastoin pysynyt pandemian aikana hieman aiempaa korkeammalla ja etenkin suuryritysten näkymät ovat pysyneet valoisina. Markitin teollisuuden ostopäällikköindeksi laski tammikuussa 49,1 pisteeseen. Palvelusektorin ostopäällikköindeksi oli vielä 50 pisteen yläpuolella (51,4), vaikka sekin laski selvästi joulukuusta (53,1).

Uuden vuoden matkustus pysyi Kiinassa tänäkin vuonna vaimeana

202206_k1.png

Lähteet: Kiinan liikenneministeriö, CEIC ja BOFIT.


Näytä viikkokatsaus 2022/05 Näytä viikkokatsaus 2022/07