BOFIT Viikkokatsaus / BOFIT Weekly Review 2021/32

Hongkongin tilastoviranomaisen mukaan alueen BKT kasvoi tammi-kesäkuussa 7,8 % verrattuna vuotta aiempaan. Vahvaa vuosikasvua selittää pääasiassa alkuvuoden 2020 heikko vertailutaso. Toipuminen otti vuoden 2021 toisella neljänneksellä hieman takapakkia, kun talous supistui vuoden ensimmäisestä neljänneksestä. Tavarakaupan vienti ja tuonti elpyivät alkuvuonna jo pandemiaa edeltävälle tasolle, mutta yksityinen kulutus kasvoi toisella neljänneksellä vain 6,5 % ja palveluvienti 2,6 % vuotta aiemmasta. Hongkongin heikosta elpymisestä kielii myös työttömyysaste, joka on edelleen pandemiaa edeltävää aikaa korkeampi. Kesäkuussa työttömyysaste oli 5,5 %, kun se vuoden 2019 alkupuoliskolla oli 2,8 %. Hongkong on tukenut taloutta useilla tukipaketeilla, ja hallinto ilmoitti elokuun alussa jälleen uudesta matkailusektorille suunnatusta tukipaketista.

Hongkongin talouden kasvu taantui jo ennen koronapandemiaa demokratiamielenosoitusten ja Kiinan ja Yhdysvaltain kauppasodan seurauksena, ja talous supistui kuutena neljänneksenä peräkkäin kesästä 2019 saakka. Hongkongin ahdinkoa on syventänyt erityisesti matkailijoiden määrän väheneminen. Tammi-kesäkuussa 2021 Hongkongiin saapui keskimäärin 6 100 matkustajaa kuukaudessa, mikä on vain promille alkuvuoden 2019 matkustajamäärästä (5,8 miljoonaa turistia kuukaudessa). Aiempina vuosina vajaat 80 % turisteista on saapunut Manner-Kiinasta. Hongkongin maahantulorajoitukset ovat edelleen tiukkoja, eikä edes Manner-Kiinasta voi saapua kaupunkiin ilman vähintään 7 päivän karanteenia. Epidemiatilanne on Hongkongissa erittäin hyvä: viimeksi paikallinen koronatartunta on todettu kesäkuun alussa, ja väestöstä 41 % on täysin rokotettuja.

Matkailijoiden puute hidastaa Hongkongin talouden elpymistä

202132_k3.png
Lähteet: Hongkongin tilastovirasto, Macrobond ja BOFIT.


Näytä viikkokatsaus 2021/31 Näytä viikkokatsaus 2021/33