BOFIT Viikkokatsaus / BOFIT Weekly Review 2020/38

Tilastoviraston mukaan teollisuustuotanto kasvoi elokuussa tehdasteollisuuden vetämänä lähes 6 % vuodentakaisesta. Myös kiinteiden investointien voidaan arvioida kasvavan vuositasolla, vaikka tammi-elokuun raportoitu nimellisten investointien arvo oli vielä viime vuoden vastaavaa aikaa pienempi.

Vähittäiskauppa, jota käytetään kotimaisen kulutuksen mittarina, jäi elokuussa yhä prosentin viime vuoden vastaavaa aikaa pienemmäksi. Vähittäismyynti on noin 5 % vuoden 2019 lopun tasoa matalammalla. Erilaisten ei-välttämättömyyshyödykkeiden (kuten autojen, elektroniikan, korujen ja kosmetiikan) kauppa on kasvanut muuta myyntiä nopeammin, mikä heijastelee koronan muuttamia kulutustarpeita, alkuvuodelta siirtynyttä kysyntää ja ulkomaanmatkailun tyrehtymistä. Ravintolapalveluiden myynnin arvo oli elokuussa yhä 7 % vuodentakaista pienempi, kun tammi-maaliskuussa pudotus oli 44 %.

Teollisuustuotanto on mennyt hyvin kaupaksi ulkomaille ja vientieristä suojavarusteiden ja erilaisten elektronisten laitteiden kasvu jatkui nopeana. Koko viennin arvo (dollareissa mitattuna) kasvoi elokuussa 10 % vuodentakaisesta ja tuonnin arvo laski 2 %. Viennin hyvä kehitys ja matalat raaka-aineiden hinnat ovat nopeasti kasvattaneet tavarakaupan ylijäämää. Ylijäämää kertyi tammi-elokuussa (289 mrd. dollaria) jo enemmän mitä vuotta aiemmin, vaikka helmikuussa tavarakaupan alijäämä oli koronapysähdyksen vuoksi suurempi kuin koskaan aiemmin.

Teollisuustuotannon kysynnän parantumisesta kertoo myös tuottajahintojen laskun loiveneminen. Elokuussa tuottajahinnat laskivat 2 % vuodentakaisesta (-2,4 % heinäkuussa). Kuluttajahintainflaatio hidastui hieman 2,4 prosenttiin (2,7 % heinäkuussa). Ruuan ja energian hinnoista puhdistettu pohjainflaatio pysyi 0,5 prosentissa.

Kiinan talouskehitys jatkuu kaksijakoisena

202038_k2.png

Lähteet: Kiinan tilastovirasto, Markit, CEIC ja Macrobond.


Näytä viikkokatsaus 2020/37 Näytä viikkokatsaus 2020/39