BOFIT Viikkokatsaus / BOFIT Weekly Review 2020/20

Hongkongin BKT laski alustavien tietojen mukaan tammi-maaliskuussa 8,9 % vuodentakaisesta, mikä on syvin pudotus 1974 alkaneessa tilastohistoriassa. Julkisen kulutuksen kasvattaminen (+8 % vuodentakaisesta) ei kyennyt merkittävästi tasapainottamaan yksityisen kulutuksen (‑10 %) ja investointien (‑14 %) supistumista. Hongkongin finanssiministeri Paul Chan arvioi huhtikuun lopulla BKT supistuvan kuluvana vuonna jopa 7 %. IMF odotti huhtikuun ennusteessaan talouden kutistuvan vajaat 5 %. Viime vuonna Hongkongin talous supistui 1 %.

Turistivirta Hongkongiin käytännössä pysähtyi koronapandemian ja matkustusrajoitusten myötä helmi-maaliskuussa. Manner-Kiinasta saapuvien matkailijoiden määrä (noin 80 % kaikista matkailijoista) jäi maaliskuussa 30 000:een viime vuoden vastaavaan ajan 4,5 miljoonasta. Turismin romahtamisesta johtuen vähittäiskauppa on kärsinyt huomattavasti ja maaliskuussa vähittäiskaupan volyymi oli 44 % vuodentakaista pienempi (-47 % helmikuussa). Kansantalouden tilinpidon mukainen tavaravienti laski ensimmäisellä neljänneksellä 10 % (tuonti -11 %) vuodentakaisesta. Turismin romahduksen myötä palvelukaupan supistuminen oli syvempää ja palveluvienti väheni 38 % (tuonti -25 %). Tavaraviennin arvo Manner-Kiinaan väheni tammikuussa yli 20 %, mutta kasvoi jo helmi-maaliskuussa 10 % vuodentakaisesta.

Hongkong on aloittanut mittavan elvytyksen talouden tukemiseksi, joka IMF:n arvion mukaan vastaa noin 10 prosenttia BKT:stä. Näihin lukeutuu mm. jokaiselle täysi-ikäiselle Hongkongissa pysyvästi asuvalle henkilölle luvattu 10 000 HK:n dollarin (1 200 euroa) käteisavustus (2,5 % BKT:stä), tukirahasto ravintoloiden, kauppiaiden ja matkailualan avuksi (1 % BKT:stä), yritysten työllisyystuet, jotka kattavat jopa puolet palkkakuluista puolen vuoden ajan (noin 3 % BKT:stä) sekä erilaiset vero ja maksuhelpotukset. Myös pankkisektorin likviditeettiä on pyritty parantamaan, yritysten lainamaksuja on lykätty ja pienyrityksille on tarjottu valtion takaamia lainoja.

Manner-Kiinan poliittinen ote Hongkongista kiristynyt viime aikoina, mikä on kasvattanut kansalaisten tyytymättömyyttä hallintoa kohtaan. Yhdessä Yhdysvaltojen ja Kiinan kauppasodan kanssa nämä ovat heijastuneet jo pidempään alueen talouskehitykseen. Markitin julkaisema talouden ostopäällikköindeksi oli viimeksi maaliskuussa 2018 yli kasvua indikoivan 50 indeksipisteen. Globaali rahoitusmarkkinoiden volatiliteetti heikentää myös finanssialan näkymiä, vaikka mittavasta pääoman ulosvirrasta ei kuitenkaan tähän mennessä ole merkkejä.

Koronaviruksen hillitsemiseksi asetettuja rajoitteita on höllennetty toukokuussa. Viime viikon lopulta alkaen muun muassa baareja ja elokuvateattereita on alettu avata ja kokoontumisrajoitusta on nostettu neljästä kahdeksaan henkeen. Koulujen on määrä avautua toukokuun lopulla ja työntekijät ovat vähitellen palaamassa toimistoille. Myös demokratiaa vaativat mielenosoitukset ovat viime viikkoina lisääntyneet ja hallinnon vastatoimet kiristyneet. Jännitteiden lisääntyessä sekä mannerkiinalaiskuluttajien tulojen laskiessa, kiinalaismatkailijoista ei odoteta välitöntä helpotusta Hongkongin heikkoon taloustilanteeseen senkään jälkeen, kun koronan takia asetetut rajoitteet poistetaan.

Hongkongin talous jatkoi supistumista vuoden 1. neljänneksellä

202020_k5.png

Lähteet: Hongkongin tilastovirasto, Macrobond ja BOFIT.


Näytä viikkokatsaus 2020/19 Näytä viikkokatsaus 2020/21