BOFIT Viikkokatsaus / BOFIT Weekly Review 2020/14

Koronakriisin merkittävistä talousvaikutuksista huolimatta Kiinan osakemarkkinakehitys on ollut suotuisampaa kuin maailman muissa suurissa pörssissä. Torstaina (2.4.) Shanghain pörssi-indeksi oli 10 % ja Shenzhenin vain 3 % vuoden alkua alemmalla tasolla. Erityisesti Shenzhenin pörssin kasvuyritysten ChiNext-indeksi on pärjännyt huomattavan hyvin ja noussut 5 %. Maailmalla osakemarkkinat ovat romahtaneet viime viikkoina ja esimerkiksi Yhdysvaltojen S&P500-indeksi on laskenut 24 % ja kehittyvien markkinoiden MSCI EM -indeksi 25 % ja vuoden alkuun verrattuna.

Manner-Kiinan osakemarkkinakehitys ei usein heijastele reaalitalouden näkymiä. Markkinoiden vakaus on yksi hallinnon tavoitteista, jolloin valtiotaustaisia toimijoita voidaan pyytää tukemaan osakekursseja tai ainakin pidättäytymään osakkeiden myynnistä aikana, jolloin kurssit laskevat merkittävästi. Lisäksi kaupankäyntiä hallitsevat piensijoittajat, mikä vahvistaa laumakäyttäytymistä. Pörssikurssit laskivat markkinoiden avauduttua pidennetyltä uudenvuoden lomalta 3.2., jonka jälkeen ne nousivat muutamassa viikossa koronakriisin pahimman vaiheen aikaan 10–20 %. Reaalitalouden sakatessa osa likviditeetin lisäyksestä näyttää valuneen osakemarkkinoille. Maaliskuussa osakekurssit ovat jälleen laskeneet.

Ulkomaisille sijoittajille avoimessa Hongkongin pörssissä osakkeet ovat laskeneet Manner-Kiinaa enemmän ja pääindeksi Hang Seng oli huhtikuun alussa 17 % ja Hongkongiin listattujen mannerkiinalaisyritysten indeksi 16 % vuoden alun tason alapuolella. Sellaisten yritysten osakkeet, jotka on listattu sekä Manner-Kiinan että Hongkongin pörsseissä, olivat huhtikuun alussa keskimäärin 27 % halvempia Hongkongissa. Lehtitietojen mukaan kaikki tällaiset 119 yrityksen osakkeet ovat tällä hetkellä halvempia Hongkongissa, osa jopa moninkertaisesti.

Ulkomaiset sijoittajat voivat käydä kauppaa Manner-Kiinan pörsseissä Hongkongin pörssin yhteistyöohjelmien kautta. Pääoman ulosvirta tätä kautta on kiihtynyt viime viikkoina. Maaliskuussa ulkomaiset sijoittajat myivät omistamiaan osakkeita ohjelmien kautta enemmän kuin ostivat ja netto-ostojen arvo (ostot- myynnit) oli -68 mrd. juania ( 10 mrd. USD). Vuonna 2019 netto-ostot olivat 349 mrd. juania. Pääomaa on virrannut ohjelmien kautta Kiinasta ulos myös kiinalaissijoittajien lisätessä omistustaan hongkongilaisosakkeissa. Yksin maaliskuussa kiinalaissijoittajien Hongkongin pörssin netto-ostojen arvo oli 135 mrd. juania (19 mrd. USD), kun ne koko viime vuonna olivat 246 mrd. juania.

Manner-Kiinaan listausantien arvo oli tammi-maaliskuussa Dealogicin datan mukaan noin 11 mrd. dollaria, enemmän kuin missään muussa maassa. Suurin näistä (vajaa 5 mrd. dollaria) oli valtio-omisteisen Beijing–Shanghai Railwayn listautuminen Shanghain pörssiin tammikuun alussa.

Osakemarkkinaindeksien kehitys

Lähteet: Macrobond ja BOFIT.


Näytä viikkokatsaus 2020/13 Näytä viikkokatsaus 2020/15