BOFIT Viikkokatsaus / BOFIT Weekly Review 2020/10

Vuoden 2019 budjetissa keskus- ja paikallishallintojen tulojen odotettiin kasvavan hieman yli 5 % vuotta aiemmasta, mutta tulojen kasvu jäi alle 4 prosenttiin. Etenkin paikallishallintojen tulojen kehitys jäi budjetoidusta. Jo vuosi sitten budjetin hyväksymisen yhteydessä finanssiministeriö arvioi, että vuodesta tulee tulojen osalta vaikea. Viime vuonna menot sen sijaan ylittävät hieman budjetoidun määrän, ja virallinen budjettivaje kasvoi lähelle 5 prosenttia BKT:stä.

Kiinassa julkisen talouden budjettikehitys ei täysin kuvaa sektorin kehitystä, sillä etenkin paikallishallinnot toimivat laajasti budjetin ulkopuolella. Ne esimerkiksi kanavoivat investointeja perustamiensa yritysten kautta, saavat tuloa maaoikeuksien kaupasta ja laskevat liikkeelle erikoisvelkakirjoja investointihankkeiden rahoittamiseksi. IMF laskee Kiinalle julkisen talouden lukuja, joissa budjetin ulkopuolinen toiminta otetaan huomioon. Laskelmien mukaan julkisen talouden alijäämä on ollut viime vuosina yli 10 % BKT:stä ja kasvussa. IMF:n arvioiden mukaan julkista velkaa Kiinalle on kertynyt yhteensä määrä, joka vastaa noin 70 % BKT:stä.

Koronakriisi ajaa jo ennestään ahtaalla olleet aluetaloudet vaikeaan tilanteeseen. Ihmisten liikkumisen rajoitukset, tuotannon laajat pysäytykset ja vajaatoiminta nakertavat tuloja, mutta samaan aikaan talouden käynnistämistä on tuettava ja yrityksiä autettava vaikeimpien aikojen yli. Lisäksi Kiinan johto tuntuu edelleen pitävän jääräpäisesti kiinni kuluvalle vuodelle asetetusta kasvutavoitteesta, johon pääsy edellyttää elvytyksen reipasta lisäämistä.

Kiinassa budjetit hyväksytään kansankongressin vuosikokouksessa. Tänä vuonna kokousta ei pystytä pitämään suunnitellusti maaliskuun alkupuolella koronaepidemian vuoksi, joten tämän vuoden budjetista ei vielä ole saatavilla tietoa. Uutta päivämäärää kansankongressille ei ole ilmoitettu.

Kiinan julkisen talouden menot, tulot ja alijäämä pohjautuen IMF:n arvioihin

Lähteet: IMF Artikla IV (2019), omat laskelmat ja BOFIT.


Näytä viikkokatsaus 2020/09 Näytä viikkokatsaus 2020/11