BOFIT Viikkokatsaus / BOFIT Weekly Review 2020/06

Kiina toi vuonna 2019 raakaöljyä 506 milj. tonnia, mikä on 9,5 % enemmän kuin vuonna 2018. Kiinan öljyntuonti on viime vuosina kasvanut tasaisesti kymmenkunta prosenttia vuodessa. Maan oma tuotanto oli viime vuosikymmenen puolivälissä huipussaan 215 milj. tonnia, josta se laski nopeasti kolmen viime vuoden noin 190 milj. tonnin tasolle. Maailman suurimpana raakaöljyn tuojana sillä on keskeinen merkitys globaaleilla öljymarkkinoilla.

Kiina on tehokkaasti hajauttanut öljynhankintansa. Viime vuonna Saudi-Arabia nousi jälleen Kiinan suurimmaksi öljyntoimittajaksi runsaalla 16 prosentin osuudellaan, kun toiseksi tärkeimmän Venäjän osuus oli yli 15 %. Seuraavaksi suurimmat toimittajat ovat Irak ja Angola noin 10 prosentin osuuksillaan. Kiinan virallisten tilastojen mukaan sen öljyntuonti Iranista väheni voimakkaasti huhtikuun 2019 jälkeen, jolloin Yhdysvallat kiristi Iranin öljytoimituksiin kohdistamiaan sanktioita. Viime vuonna Iranin osuus Kiinan koko raakaöljyn tuonnista puolittui noin 3 prosenttiin. Vielä vuoden 2018 alussa Venezuela kattoi 5 % Kiinan öljyntuonnista, mutta viime vuoden viimeisinä kuukausina maasta ei tuotu lainkaan öljyä. Parina viime vuonna raakaöljyä on tuotu jonkin verran myös Yhdysvalloista. Viime vuonna tuonti Yhdysvalloista puolittui 6 milj. tonniin, mikä oli runsaat 1 % Kiinan koko öljyntuonnista.

Osin viime aikojen öljyntuonnin nopean kasvun takana ovat uudet öljynjalostamot, jotka lisäävät alan ylikapasiteettia ja kasvattavat öljytuotteiden vientiä Kiinasta. Kiina on nopeasti noussut neljänneksi suurimmaksi öljytuotteiden viejäksi Aasiassa Etelä-Korean, Japanin ja Intian jälkeen. Kiinan ylikapasiteetti voi aiheuttaa kauppapoliittisia ongelmia.

Koronavirusepidemian aiheuttamien tuotantoseisokkien ja liikennevirtojen vähenemisen uskotaan vähentävän Kiinan lähiajan öljynkysyntää. Kiinan epävarma tilanne selittää suurelta osin viime aikojen suuret hintaheilahtelut öljymarkkinoilla.

Keskeisten raakaöljyn toimittajien osuus Kiinan koko öljyntuonnista

Lähde: CEIC.


Näytä viikkokatsaus 2020/05 Näytä viikkokatsaus 2020/07