BOFIT Viikkokatsaus / BOFIT Weekly Review 2019/50

Kuluvana vuonna yli 50 kiinalaisyritystä ei ole pystynyt hoitamaan kaikkia liikkeelle laskemiensa velkakirjojen velvoitteita ajallaan. Koko viime vuonna tällaisia yrityksiä oli runsaat 40. Maksuvaikeudet ovat koskettaneet myös aiempaa suurempaa lainamäärää, joka marraskuun lopulla oli 120 mrd. juania (15 mrd. euroa). Markkinan kokoon nähden määrät ovat edelleen suhteellisen pieniä. Valtaosa bondimaksujen laiminlyönneistä koskee yksityisiä yrityksiä, mutta joukossa on myös valtionyhtiöitä.

Julkishallinnon yhtiöt koetaan Kiinassa turvallisiksi, kun valtion uskotaan viime kädessä takaavan niiden velat. Tästä näkökulmasta on kiinnostavaa, että joulukuussa myös julkishallinnon yrityksillä on ollut vaikeuksia hoitaa velkakirjoihinsa liittyviä maksuja. Sisä-Mongoliassa Hohhotin rahoitusyhtiö (local government financial vehicle) ei hoitanut miljardin juanin (140 milj. euroa) velkakirjansa maksuja ajallaan. Yhtiö maksoi osan muutamia päiviä myöhässä ja ilmoitti maksavansa loput ensi vuoden puolella. Kyseessä oli vasta toinen kerta, kun paikallishallinnon rahoitusyhtiö ei pysty hoitamaan velkakirjojensa maksuja ajallaan. Myös Pekingin yliopiston pääosin omistama yhtiö ajautui rahoitusvaikeuksiin eikä pystynyt joulukuussa hoitamaan 2 mrd. juanin (250 milj. euroa) velkakirjansa maksuja.

Yritysten maksuvaikeudet viestivät taloustilanteen heikentymisestä. Toisaalta ne ovat luonnollinen osa järjestelmän kehitystä ja pakottavat lainanantajat arvioimaan yritysten todellisia riskejä aiempaa tarkemmin.


Näytä viikkokatsaus 2019/49 Näytä viikkokatsaus 2019/51