BOFIT Viikkokatsaus / BOFIT Weekly Review 2019/27

Vaikka Kiinan talouskasvu on hidastumassa, uusia elvytystoimia ei ole viime aikoina julkistettu. Nopeasti supistuvaa autokauppaa yritettiin vauhdittaa kesäkuun alussa poistamalla rajoitteita autojen (pl. polttomoottoriautot) ostamiselta. Uutta tukirahaa ei kuitenkaan annettu, vaan kehitys- ja uudistuskomissio kehotti alueita tukemaan auto- ja kodinkonekauppaa, jos niillä on ylimääräistä rahaa.

Finanssipolitiikkaa on kuitenkin kevennetty pitkin kevättä aiemmin ilmoitettujen suunnitelmien mukaisesti. Huhtikuussa teollisuusyritysten arvonlisävero laskettiin 16 prosentista 13 prosenttiin ja rakentamisen ja liikenteen 10 prosentista 9 prosenttiin.  Kaikkien yritysten mahdollisuuksia tehdä verovähennyksiä arvonlisäverosta on lisätty ja arvonlisäverosta on vapautettu alle 100 000 juanin (12 900 euroa) kuukausimyynnin yritykset, kun aiemmin raja oli 30 000 juania. Toukokuun alussa alennettiin yritysten pakollisia eläke-, työttömyys- ja tapaturmavakuutusmaksuja. Tuloverotusta kevennettiin jo viime syksynä ja tammikuun alusta tuloveroista on voinut tehdä aiempaa enemmän vähennyksiä.

Verojen kevennykset ovat näkyneet selvästi hidastuneena julkisen talouden tulojen kasvuna. Budjettitulojen ja myös ‑menojen kasvu on tammi-toukokuussa kuitenkin ollut maaliskuussa julkistetun budjetin mukaista.

Budjettitalouden ulkopuolella julkisia investointihankkeita on pyritty vauhdittamaan kannustamalla paikallishallintoja laskemaan liikkeelle aiempaa enemmän erikoisvelkakirjoja, joilla rahoitetaan infrastruktuurihankkeita. Julkisten investointien kasvuvauhti vaikuttaakin maalis-toukokuussa hieman piristyneen. Kokonaisuudessaan kiinteiden investointien (ml. yksityiset investoinnit) reaalinen kasvuvauhti on kuitenkin pysytellyt parissa prosentissa.


Näytä viikkokatsaus 2019/26 Näytä viikkokatsaus 2019/28